22.

Väsyttää. Sanon vielä kerran, tätä elämää ei ole luotu kaikille. Sumussa päivästä toiseen, kuulen kun ne puhuu selän takana. Tunnen puukot mun selässä yhä useammin. Mitä mä teen elämässä niin väärin. Entä jos mä vahingossa kävelen auton alle. "vahingossa". Se voisi olla hirveä onnettomuus. Mutta en voi tehdä niin sillä en halua että kukaan kärsii sen takia. Ehkä vain hyppäisin jostain niin korkealta ettei mahdollisuuttakaan elämään. En mä siihenkään pystyisi. Tarvitsisin vain ystävän tähän vierelle joka pysyisi mun vierellä eikä puukottaisi selkään. Yhden vain. Onko se paljon pyydetty?

21.

Mä tuhoudun vähitellen. Pala palalta musta katoaa, putoo pois, kuolee. Mua pelottaa niin paljon tulevaisuus ja voi kun mä voisin kertoa siitä. Voi kun mä vain voisin avautua, antaa kyynelten virrata ja tietää että A pysyy siinä mun vierellä. Mä en tiedä sitä. Sen takia mä en anna sen päästä liian lähelle. Tiedetään miten siinä kävisi. "musta tuntuu, että on parempi että molemmat jatkaa omaa elämää. Ei tästä tietkö tuu vaa mitää." Haluun nauttia siitä, että se on ainakin hetken vielä lähellä.

Mä välitän siitä. Se tuo mulle turvallisuuden tunteen ja se tuntuu hyvältä. 

Mutta oonko riittävä sille? Oonko lähellekään sitä mitä se haluaa. Miten se voisi pitää musta jos mä en itsekään pidä. Läski, ruma ja muutenkin vain vääränlainen. Mua ahdistaa kun se pitää kättä mun iholla, se tuntee mun läskit. Se näkee ne. 

Mä otin askeleen taaksepäin. Mutta se pysyi siinä. Se otti mut kiinni kun horjahdin ja se kietoi kädet mun ympärille kun mulla oli paha olla. Se huolehtii. Mutta välittääkö se oikeasti? Uskallanko mä heittäytyä vielä tähän. Mua pelottaa liikaa että muhun sattuu. Mutta mä välitän niin paljon siitä.