JOS VAIN VOISIN

Haluaisin vain levätä hetken. Laittaa silmät kiinni ilman syyllisyydentuntoa ja nukkua ilman painajaisia. Mun tekisi mieli tehdä jotain pahaa itselleni, jotta saisin levätä. Haluan tämän olon pois. Tämä tappaa sisäisesti, eikä kukaan edes huomaa. 

SYVÄLLÄ OMASSA KUPLASSA

Katso vielä kerran taaksesi, onko siellä jotakin
minne tahdot takaisin
nyt sun täytyy olla vahva ja varma.

Mutta mä en ole varma. Enkä ainakaan vahva. Mutta mä tahdon ulos tästä noidankehästä.

Onko ne haavat pakko näyttää, onko ne avattava? Ehkä mä tahdon tänään, mutta tahdonko huomenna. 

Mä tahdon vain purskahtaa itkuun ja päästää kaiken pahan ulos. Mutta se on patoutunut jälleen kerran niin syvälle, että muodostan vain oman pienen kuplani ja jätän kaikki läheisimmät ihmiset sen ulkopuolelle. 

Mutta mitä mä voin sanoa? Että mulla on paha olo ja hymyillä perään? Että mua ahdistaa, mutta kukaan ei huomaa? Että mulla on välillä niin paha olo, että haluan satuttaa, mutta just nyt kaikki on jees. Ei, en mä osaa. 

Haluan kertoa, mutta mua pelottaa. 

ONKO PAKKO JAKSAA?

Mitä mä tahdon? 

Mä tiedän että se kysyy, niin mitä mä vastaan? Että kaikki on hyvin? Mikään ei ole hyvin.

Sanonko mä, että ajattelin hakea apua. Niin sä ajattelit puoli vuotta sitten. 

Mä en osaa kertoa tai sanoa ääneen, kuinka mun on paha olla. En vain pysty. Mä voisin näyttää sen, mutta en pysty sanomaan sitä ääneen. Että auttakaa mua, sillä mä en jaksa enää.

Laitanko maskin takaisin naamaan ja tsemppaan taas niin kauan kun jaksan. Mä en jaksa tsempata. Mä en jaksa mitään. Mä haluaisin vain tuntea itseni ehjäksi. 

Huijaanko enemmän itseäni vai muita.

Onko mun edes pakko jaksaa. 

Mä haluaisin, että joku katsoisi oikein syvälle mun silmiin. Ei tarvitse sanoa, ei tarvitse puhua. Nähdä vain mun silmistä tämä ahdistus ja pelko mikä pitää mut niin kovassa otteessa.

 Auttakaa. 

VIRHEELLINEN

"lopeta toi itsesäälissä rypeminen" 

Se siitä, keskustelu ohi. Älkää kysykö miltä musta tuntuu, jos heitätte sangollisen jääkylmää vettä sen jälkeen niskaan. 

Ajaudun taas vähän kauemmaksi. Pieni vene keskellä suurta merta. Odottaen aaltoa, joka vie mut mukanaan. Kokonaan.

VOIMAT LOPUSSA

Jos mä voisin hetkeksi pysäyttää vauhdin. Ottaa kunnolla happea ja jatkaa sen jälkeen eteenpäin. Mä en vaan pysty tähän. Mä en muista milloin viimeksi olisin ollut näin loppu. Jos työt ei pakottaisi mua liikkeelle, mä en liikkuisi mihinkään. Mä käpertyisin takaisin peittoon ja laittaisin silmät kiinni. Odottaisin, että seuraavan kerran kun avaan silmät niin kaikki paha olisi poissa. 

En jaksa. En syödä, ellei jotain ole valmiina. En liikkua ellei mun ole ihan pakko. En urheilla, enkä lukea kirjoituksiin. 

Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa. Ja mua väsyttää. Niin paljon, että mietin viillänkö vai lopetanko syömisen. Sitten mä huudan viimeisen kerran apua. 

OTE LIPSUU

Mä olen tuhonnut levyllisen suklaata tunteisiin. Mä olen kävellyt monta kilometriä löytääkseni polulle. Mä olen matkustanut toiselle puolelle Suomea löytääkseni rauhan. Mä olen hypännyt jääkylmään veteen tunteakseni jotakin. Mä olen vääntänyt tekonaurua, jotta se joku päivä muuttuisi aidoksi. Mä olen vaihtanut maisemaa löytääkseni kodin.

Ja näiden kaikkien asioiden jälkeen. Tuntuu että olen valunut vain kauemmaksi. Itsestäni ja muista. Mä yritän tunnistaa itseni, mutta aamuisin mua katsoo peilistä joku täysin vieras ihminen.

Syömishäiriö ja masennus. Antaa palaa, mä en jaksa enää taistella vastaan. Viekää se viimeinenkin ote mikä mulla on itsestäni. Mä annan itseni teille.

TUNNEN KUINKA SE TULEE LÄHEMMÄKSI

Ahdistus. Koulu. Se kaikki lähenee päivä päivältä enkä mä ole valmis. En ole valmis kohtaamaan sitä kaikkea miltä hetkeksi sain suljettua silmät. Kun kävelen askel askeleelta lähemmäksi koulun ovia, ovista sisälle ja ainoa mitä tunnen on kylmä ilma vasten kasvoja. Katseita. Kysyviä ilmeitä. "Mitä sulle kuuluu? Viime kevät oli sulle rankka, mikä tilanne nyt on?" 

Niin. Mikä tilanne nyt on. 

Mua uuvuttaa. Mua ahdistaa joka ikinen tunti tän rakennuksen sisällä. Mua ahdistaa ajatus siitä mitä oon, miltä näytän, minkälaiseks oon muuttumassa ja millainen musta tulee. Mua pelottaa niin suunnattomasti, että mä voisin hajota tähän paikkaan. Älkää kiltit avatko haavoja, älkää kysykö, älkää miettikö. Mä pärjään, mutta älkää avatko niitä, kun oon saanut ne jotenkin suljettua.  Odottaako mua uusi kierre kun koulu alkaa? Haluanko pitää kiinni siitä, että ihminen laihtuu syömällä. Vai haluanko olla laiha syömättömyydellä ja tuntea kontrollia. Haluanko olla hyvässä kunnossa ja timmi vai haluanko olla laiha ja kaunis. Onko laihuus kaunista. Kontrolli on kaunista. Mä tahdon kontrollin. Sillä saisi kaupan päälle laihuuden. Tahdonko molemmat. Tahtoisin selkeät ajatukset. Puhtaan mielen. Onnellisen mielen. 

Mutta mä olen yrittänyt ja yritän edelleen - jaksaa.