Nukkumaanmeno valuu myöhemmäksi vain sen takia, että ajattelen puhuuko se sitä kotona, kertooko se siitä jollekkin, mitä se ajattelee, miten mun asiat on? Mä tiedän että mä olen huono valehtelemaan, mun valehtelua ei voisi edes kutsua valehteluksi, koska en osaa sitä. Musta kyllä näkee, jos osaa katsoa. Aikuinen ihminen, uskoiko se?
Tiedän myös, että käytävän toiseen päähän asti näkyy mun itkusta ja turhautumisesta väsyneet silmät, sekä kalpeammat kasvot mitä eilen, mutta eikö se näy vai eikö kuitenkaan uskalleta kysyä asiasta kunnolla.
Toisaalta, miksi mä haluaisin edes, että ne kysyisi, tai pakottaisi kertomaan? Sen jälkeen tämä leikki loppuu lyhyeen, enkä mä halua sitäkään. Ehkä mä vaan toivon, että joku tulisi ja pistäisi mut nurkkaan siihen asti, että mun on pakko selkeyttää ajatuksia. Ehkä toivon vain, että joku näyttäisi mulle että haluaa kuunnella mua muun kuin uteliaisuuden takia ja antaa mulle edes hetkeksi sen tunteen, että mä en ole yksin tämän kanssa.
"Hei, miten sulla menee? Koulu? Muuten?" Toinen epäsuora kysymys, josta en osaa tulkita mitä sillä haetaan. Minkä takia mulle tuntematon ihminen haluaa tietää mun asioita. Minkä takia nämä ihmiset kysyivät multa saman viikon aikana mun kuuulumisia, koska ei ne ole ennenkään kysynyt. Ei silloinkaan kun olin 4 kg pienempi. Nyt olen 4 kg painavampi ja helvetin läski. Sen takiako ne juttelee? Näkee, että mä olen läski ja musta ei oikeastaan olekaan mihinkään. Mä kyllä yritän niin paljon, että olisin pienempi. Miksen laihdu, kun kalorit pysyvät päivittäin reilusti alle 1000kcal.
Mitä ne ajattelee? Ajatteleeko ne mitään, vai luuleeko ne vain, että tämä on sitä kuuluisaa teiniangstia. Se etappi on ohitettu jo ajat sitten. Oon pahoillani. Jos vain tietäisitte mitä mun pään sisällä liikkuu. Taukoamatta.
