Jos mä voisin hetkeksi pysäyttää vauhdin. Ottaa kunnolla happea ja jatkaa sen jälkeen eteenpäin. Mä en vaan pysty tähän. Mä en muista milloin viimeksi olisin ollut näin loppu. Jos työt ei pakottaisi mua liikkeelle, mä en liikkuisi mihinkään. Mä käpertyisin takaisin peittoon ja laittaisin silmät kiinni. Odottaisin, että seuraavan kerran kun avaan silmät niin kaikki paha olisi poissa.
En jaksa. En syödä, ellei jotain ole valmiina. En liikkua ellei mun ole ihan pakko. En urheilla, enkä lukea kirjoituksiin.
Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa. Ja mua väsyttää. Niin paljon, että mietin viillänkö vai lopetanko syömisen. Sitten mä huudan viimeisen kerran apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti