Mä olen tuhonnut levyllisen suklaata tunteisiin. Mä olen kävellyt monta kilometriä löytääkseni polulle. Mä olen matkustanut toiselle puolelle Suomea löytääkseni rauhan. Mä olen hypännyt jääkylmään veteen tunteakseni jotakin. Mä olen vääntänyt tekonaurua, jotta se joku päivä muuttuisi aidoksi. Mä olen vaihtanut maisemaa löytääkseni kodin.
Ja näiden kaikkien asioiden jälkeen. Tuntuu että olen valunut vain kauemmaksi. Itsestäni ja muista. Mä yritän tunnistaa itseni, mutta aamuisin mua katsoo peilistä joku täysin vieras ihminen.
Syömishäiriö ja masennus. Antaa palaa, mä en jaksa enää taistella vastaan. Viekää se viimeinenkin ote mikä mulla on itsestäni. Mä annan itseni teille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti