17.

Väsyttää. Sisältä. Ei sitä osaa selittää. Entä kun uni on parempaa kuin todellisuus?

Niin vaikea pukea ajatuksia sanoiksi. Itkettää. Muttei kuitenkaan ainuttakaan kyyneltä valu poskea pitkin. Tuntuu.. tyhjältä. Tai liian täydeltä. En jaksa keskustella enää kuin kotona. Ainoat ihmiset jotka eivät arvostele mua enkä mä kuule niiden ajatuksia omien ajatusteni sekaan. Koko elämä riman alta. Voiko siitä olla tyytyväinen, ei. Kaikki penkin alta, eikä musta ikinä tule sitä mistä oon haaveillut pikkutytöstä asti. En vaan ole tarpeeksi. Ehkä se on se mitä oon pelännyt aina. Ehkä se on se mikä satuttaa niin kovin. Se etten ole tarpeeksi. En nyt enkä jatkossa eikä, eikä ääni mun pään sisässä anna mun olla tarpeeksi. Liian paksu joka puolelta, huono koulussa, huono edes elämään. Miten kukaan voisi tykätä sellaisesta ihmisestä. Kaikkien kasvot hehkuvat vihaa mua kohtaan, eihän mulla ole merkitystä täällä. Yksi ihminen sinne tänne, mihin se vaikuttaisi. Hyi mikä läski, ainakin laihempana saisit nähä ketkä susta välittää, tai no välittääkö kukaan.. Itsehän teet päätöksen.