Oon pelännyt. Pelännyt kuolemaa.
Nykyään pelkään enemmän elämää. Pelkään mitä se vielä tuo.
Mä olen niin nuori vielä, mutta elämä on lyönyt. Välillä tuntuu että se lyö liian lujaa. Että en enää jaksa pitkään. Mutta pakkohan mun on jaksaa, eikö niin?
Huomenna jatkuu taas työt ja oon jalkojen päällä reilu 6-7h. Se kuluttaa jo ihan hyvin. Yritän ajatella sitä niin jaksan paremmin. Mutta sitten nämä kysymiset rannalle lähtemisestä. Ruoan kanssa. Käsittämätön ahdistus. Mä olen hirveä ihminen kun yritän skipata näkemisiä kavereiden kanssa, mutta mua ahdistaa ihan liikaa. Ja sen lisäks että ahdistaa syöminen ja varsinkin rannalla, niin sekin myös että joka kerta kun nään kavereitani niin jälkikäteen tulee puukkoa selkään. Se kuluttaa mua. Mielummin makaan yksin sängyn pohjalla niin kukaan ei voi satuttaa mua. Tai voi, mutta mä en tuu tietämään siitä niin kauan kun oon yksin.
Mä en halua palata takaisin kouluun. Okei kesäloma alkoi viikko sitten, mutta mä en tahdo sinne enää. Haluan suorittaa kaikki kurssit itsenäisesti. Olla vain yksin. Tätä rauhallisuuden määrää tällä hetkellä kun olen yksin kotona. Kukaan ei huuda, kukaan ei sano pahasti. Vain mä ja mun ajatukseni.
Sitä paitsi, mun on pakko olla alle 55 kg ennen kuin koulut alkaa. Pakko pakko pakko. Yritän kerrankin tehdä elämässäni jotakin oikein. Tänään vaaka näytti 58 kg. Se on liikaa taas. Eiliset överit puski kiloina päälle. Läski.
Muhun sattuu.
Muhun sattuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti