Entä jos laihduttamisen, epäsäännöllisen ja mahdollisimman vähäisen ruokavalion sijaan katsoisin asiaa ihan päinvastaisesti? Entä jos valitsisin terveellisen ruokavalion? Entä jos valitsisin sen terveemmän tien? Entä jos oikeasti yrittäisin nauttia siitä mitä teen?
Oon yrittänyt miettiä minkä takia laihduttaminen, kaloreiden laskeminen, sekä urheileminen pitää mut niin kovin lujaa ottessaan. Miksi en laita stoppia koko paskalle, ja ala syömään. Minkä takia en lopeta kaloreiden laskemista tai tee salilla vain sen takia, että nautin siitä. En sen takia että se polttaa kaloreita.
Mä oon taas ihan kahden tulen välissä. Mä pystyn joissakin määrin syömään normaalisti (överit ovat tulleet vähän liiankin tutuksi viimeaikoina). Mutta sen jälkeen mä en pysty katsomaan itseäni peilistä. Mä en pysty laittamaan tiukkoja vaatteita, enkä saa itsestäni irti mitään hyvää. Mutta silloin tunnen voivani jollain tavalla paremmin. Tuntuu että ajatus kulkee, sekä olen huomattavasti paremmalla tuulella.
Toisaalta syömättömyys ja laihduttaminen, etenkin siinä onnistuminen saa mut hyvälle tuulelle vaikka olo ilman ruokaa on astetta huterampi.
Mutta nyt kun paino on taas melkin lähtöpisteessä, mua hävettää ihan liikaa. Mun tekisi mieli kääntää peili ympäri, etten näkisi itseäni. Mun tekisi mieli repiä kaikki tiukemmat vaatteet ja pitää pelkkiä kaapuja päälläni. Annan itselleni juhannuksen vielä anteeksi. Sen jälkeen palaan normaaliin kalorirajaan. 500 kcal päivä, sekä maanantaisin paasto. Silloin mun kaiken järjen mukaan pitäisi saada paino pudotetuksi sen verran että saan taas laihduttamisesta kiinni. Mulla on kova luotto itseeni, enkä halua pettää itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti